KESKIMAA TÄNÄÄN
Osuuskauppa Keskimaan
vuosikatsaus 2017
vuosikatsaus 2017
KESKIMAA
TÄNÄÄN
TÄNÄÄN
Osuuskauppa Keskimaan vuosikatsaus 2017
”Vuoden 2018 alussa ylitimme
130 000 omistajan rajan.
84 % keskisuomalaisista
on Keskimaan omistajia.”
130 000 omistajan rajan.
84 % keskisuomalaisista
on Keskimaan omistajia.”
Ylivoimaista hyötyä ja
helppoutta omasta kaupasta
helppoutta omasta kaupasta
Vuosi 2017 oli Keskimaassa onnistunut ja tapahtumarikas. Palveluja kehitimme laajalla rintamalla kaikkialla Keski-Suomessa. Suurimmat investoinnit kohdentuivat Jyväskylässä Original Sokos Hotel Alexandraan, Kauppakeskus Sokkariin ja Keljon Prismaan. Maakunnassa palvelujamme parannettiin myymäläuudistuksilla Jämsän, Lievestuoreen ja Pihtiputaan
S-marketeissa sekä Konneveden Salessa.
Kauppakin kävi vuoden aikana hyvin. Hyvään myyntiin ja tulokseen meitä Keskimaassa siivittivät muun muassa asiakastyytyväisyyden parantuminen, laajat aukioloajat, Seppälän uuden Prisman menestyksekäs ensimmäinen täysi toimintavuosi sekä hintojen halpuuttamisen jatkaminen.
Halpuuttamista teimme edelleen omasta myyntikatteestamme tinkimällä ja toimintaamme tehostamalla. Vuositasolla hintojen alentamisesta koituva hyöty asiakkaille oli vuoden lopussa 7,2 miljoonaa euroa verrattuna aikaan ennen halpuuttamisen aloittamista.
Uusia omistajia saimme Keskimaahan ilahduttavan paljon, 4 464.
Vuoden 2018 alussa ylitimme 130 000 omistajan rajan. Keskisuomalaisista jo 84 prosenttia on Keskimaan omistajia.
Mikäli edustajisto hyväksyy hallituksen esityksen ylijäämänpalautuksen ja osuusmaksun koron maksamisesta, omistajiemme saama kokonaishyöty Keskimaasta nousee vuodelta 2017 yhteensä 26,0 miljoonaan euroon.
Keskimaan vuoden 2017 tulos oli 18,6 miljoonaa euroa, eli 3,1 prosenttia liikevaihdosta. Tällä tulostasolla pystymme pitämään verkostomme kunnossa ja jatkuvasti kehittämään palvelujamme. Vuoden 2018 aikana toteutamme jälleen lukuisia uudistuksia kaikilla toimialoillamme, ympäri Keski-Suomea. Toimipaikkojen ohella kehitämme digitaalisia palvelujamme, joissa haluamme olla S-ryhmän edelläkävijäosuuskauppa. Panostamme myös onnistuneisiin asiakaskohtaamisiin, parannamme myymälöidemme valikoimia ja laatua sekä jatkamme hintojen alentamista. Osuustoiminnallisen visiomme mukaisesti haluamme tarjota omistajillemme ylivoimaista hyötyä ja helppoutta omasta kaupasta.
Antti Määttä
Toimitusjohtaja, kauppaneuvos
MYYNTI JA LIIKEVAIHTO
TULOSKEHITYS
INVESTOINNIT
OMAVARAISUUSASTE
JÄSENMÄÄRÄ
ASIAKASOMISTAJIEN PALKITSEMINEN
Keskimaan tärkeimmät tapahtumat 2017


Keljon Prismassa käynnistyi uudistus, jonka myötä päivittäistavaravalikoima kasvoi, esillepanot selkeytyivät, asiointi helpottui ja myymälän energiatehokkuus kasvoi.
Keskimaan Vuoden esimiehinä palkittiin hotellipäällikkö Linda Rastela Solo Sokos Hotel Paviljongista, myymäläpäällikkö Ville Nurmi Sale Toivakasta ja ravintolapäällikkö Sari Heikkinen Sokoksen ja Matkakeskuksen Hesburgerista.
Original Sokos Hotel Alexandraan avattiin täysin uudistettu Jalo-ravintola, jonka suosio ylitti vuoden mittaan kaikki odotukset. Keväällä Jalo kitchen & loungeen saatiin myös Jyväskylän ensimmäinen ympäri vuoden käytössä oleva terassi.
Konnevedellä juhlittiin uudistunutta Sale-myymälää.









Vanhenemassa olevista punalaputetuista elintarvikkeista sai syyskuun alusta alkaen Keskimaan ruokakaupoissa viimeisinä aukiolotunteina 60 % alennuksen. Ilta-ale on yksi keino myymälöiden elintarvikehävikin vähentämiseen.




Solo Sokos Hotel Paviljonki pokkasi kolme palkintoa The World Luxury Hotel Awards -kilpailussa. Sveitsissä järjestetyssä, alan Oscar-gaalaksi kuvaillussa kansainvälisessä kilpailussa Paviljonki palkittiin Suomen parhaana kaupunkihotellina, Suomen parhaana modernina luksushotellina ja Pohjois-Euroopan parhaana designhotellina.
Prisma Seppälässä kokeiltiin joulukuun puolivälistä jouluaattoon asti kestävää 24/7-aukioloaikaa. Asiakkaita riitti myös yön tunneille, ajoittain odotettuakin enemmän.
